Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Anna jaRuusu

"Halusin tutustua Ruusuun ja halusin tulla kuvatuksi lierihatun suojassa. Vaikka olen yksi tallin omistajista, on Ruusu uudempana asukkaana  jäänyt minulle vieraammaksi, kun nykyään olen niin harvoin tekemässä tallitöitä.

Aluksi Ruusu pelkäsi hattuani niin paljon, että se peruutti karsinassa seinää vasten ja puhalteli ilmaa sieraimistaan. Riisuin hatun ja talutin hevosen ulos isolle aidatulle hiekkakentälle ja päästin sen vapaaksi. Käyskentelin itse hattu päässäni ympäri kenttää noteeraamatta hevosta sen kummemmin. Hyvin pian se kuitenkin lähti seuraamaan minua pienen etäisyyden päästä, vielä kuitenkin varautuneena. Tietysti käsissäni piilottelemani leipäpalat sitä houkuttelivat!

Juhani kuvasi aluksi pitkällä putkella etäisyyden päästä. Se oli hyvä, sillä viihdyn huonosti kameran edessä ja se auttoi minua olemaan siinä hetkessä kuin olisimme Ruusun kanssa kahden. Olin nostanut kentälle myös vanhan tuolin rämän. Loppuvaiheessa istuskelin sillä ja välillä maassakin. Ruusu tuli kokoajan lähemmäs ja lähemmäs. Lopulta se uskaltautui kanssani saman lierin alle! Siinä vaiheessa Juhani kuvasi jo lähempää, mutta en enää miettinyt niin kameran läsnäoloa. Ajantaju meni kuvaushetkessä kokonaan.

Valitsin vain tämän yhden kuvan itselleni, sillä mielestäni siinä kiteytyi tavoitteeni, Ruusun luottamuksen voittaminen. Hevosen silmistä näkee, että se on rauhallinen ja luottavainen. Kuva on kaunis ja herkkä, yksi rakkaimmista kuvistani. Sitä katsellessa tulee miettineeksi monenlaisia asioita – esimerkiksi pelkoja ja ennakkoluuloja ja niiden voittamista uteliaisuuden avulla. Minulla ja Ruusulla taitaa olla jotain yhteistä."

 

Kuva: Juhani Kokko 2013

 

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

 

 

 

 

 

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

 

 

 

 

 

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

 

 

 

 

 

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?

Sinä?Sinä?